perjantai 9. elokuuta 2013

Harrastushistoriani

Ensimmäinen harrastus minkä muistan oli piirtäminen. Menin ihan kuvataidekurssille meidän koululle. Se onkin jatkunut tähän päivään asti, vaikka mitään en osaakkaan piirtää :D
Sitten tuli lukeminen. Minä vain luin ja luin ja luin, enkä koskaan kyllästynyt. Saatoin saman kirjan lukea kahteenkin kertaan peräkkäin, mikäli oli hyvä kirja.
Ratsastus olikin tällä listalla seuraava. Tukihenkilöni vei minut ekaa kertaa ratsastamaan ja rakastin sitä. Varmaan olisi vieläkin harrastukseni, muttei ole enää aikaa+rahaa sellaiseen :/
Uinti tuleekin hyvästi tässä välissä. Se on harrastukseni edelleen vaikka tauolla olikin. Olen aina rakastanut vettä ja uimista.
Tietokone tulikin hieman uutena juttuna kun sellaisen sai oman. Koneella olin viime talvena syysloman aikaan 5 päivää melkein putkeen, mikä ei migreenipotilaalle ole oikein hyvä. Konekiintiö tulikin sillä erää täyteen.
Nykyään "harrastukseni" on vauvanhoito, tai no työtähän se on :)
Omia harrastuksiaan saa jakaa kommenttikenttään:) Kiitos !

2 kommenttia:

  1. Voisitko laittaa jonkun kuvan tänne jostain piirroksesta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinhan minä kunhan jaksan piirtää jotain :D

      Poista